1779 perustettua Tamperetta pidetään Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina. Voimakkaasti kehittyvä kaupunki tunnetaan nykyään Näsinneulastaan, Särkänniemestään ja Nokia Arenastaan. Taustat Tampereella on kuitenkin punatiilisessä teollisuuskaupungissa, joka ammensi voimansa kaupungin halkovasta Tammerkoskesta.
Jo 600-luvulla tuohon Näsijärven ja Pyhäjärven kohtauspaikkaan syntyi asutusta. 1200-luvulla alue oli jo tärkeä kauppapaikka. 500 vuotta myöhemmin alueella ymmärrettiin kosken mahti vesivoiman tuottajana.
1800-luvun alussa vaikutti muuan skottilainen kongrekationalistipappi nimeltään John Paterson. Britanniassa oli perustettu Raamattu-seura, jonka tarkoitus oli Raamattujen painaminen ja levittäminen. Paterson ryhtyi sanansaattajaksi ja lähti ulkomaille perustamaan Raamattu-seuroja. Hänen aloitteestaan syntyi Ruotsin Evankelinen seura 1808. Ruotsissa hän tapasi Suomen-sodan pakolaisia ja päätti lähteä perustamaan seuraa Suomeenkin. John Patersonin 1812 perustama Suomen Pipliaseura toimii edelleen.
Raamattupaperin perässä Tampereelle
Tuohon aikaan Tammerkosken rannalla oli jo Lefrénin paperitehdas, joka oli silloisen Suomen ainoa paperitehdas. Raamattujen tarviessa paperia Paterson päätyi Tampereelle.
Kotikaupungissa Glawsgowissa teollista vallankumousta todistanut Paterson näki Tammerkosken varressa teollisuuden mahdollisuudet, kun tarkasteli ympäristöä Hatanpään kartanolta käyskennellään.
Hän vinkkasikin havannoistaan maanmiehelleen James Finlaysonille. Tuohon aikaan Finlayson toimi teollisuudessa työnjohtajana Pietarissa, jonne Aleksanteri I:n oli miehen houkutellut.
”Hän koulutti lapset, samoin kuin elätti heidät, ja lämmin kristillisyys, joka näitä puolisoita elähdytti, vaikutti koko elämän ajaksi moneen”
John Paterson
Hiilipiirros James Finlaysonista (1771–1852). Tämän ainoan tiedetyn Finlaysonia esittävän kuvan aitoutta ei ole pystytty varmistamaan.
Finlayson oli kristitty mies, uskontokunnaltaan kveekari. Kveekarikristillisyyteen kuuluu kristillisen sanan levittäminen, yksinkertainen pukeutuminen, konstailematon elämä sekä vahva työn- ja tuloksenteon kunnioittaminen.
Kveekarien liiketoiminnan päätavoite ei ollut ihmisen oma vaurastuminen, vaan parhaan tuominen esiin yhteisössään ja työntekijöissään. Kunnianhimoisia brittiläisessä teollisuudessa toimineita kveekareita alettiin kutsua kveekarikapitalisteiksi.
Finlaysonia ja Patersonia yhdisti skottitaustan lisäksi usko ja sanan levittäminen. He kohtasivat Pietarissa 1819, jolloin Paterson ehdotti matkaa Tampereelle.
Paterson kertoo muistelmissaan ”Keisari oli käynyt paikalla — ja suuresti ihaillut sen vesiputouksia. Palattuamme Pietariin Mr. Finlayson pyysi hallitukselta pientä maakappaletta, jolle hän saisi rakentaa tehtaan puuvillankehruuta ja muita tarkoituksia varten, sekä oikeuden riittävään vesivoiman käyttöön. Kaikki mitä hän pyysi ja enemmänkin suotiin hänelle; ja tälle paikalle on rakennettu tehtaita, jotka antavat työtä useille sadoille köyhille asukkaille ja jotka ollen nykyään kokonaan hurskaiden miesten käsissä ovat suurena siunauksena maalle ja sadoille uutterille ihmisille.”
Finlayson ja kumppanit teollisen kehityksen edelläkävijöitä
Teollista vallankumousta edisti James Wattin höyrykoneen hyötysuhteen ja polttoaineen kulutuksen kehitys. Finlayson oli aallonharjalla uuden teollisuuden käyttöönotossa. Hän oli muutenkin uraauurtava: hän palkkasi vaimonsa kanssa etenkin paikallisia naisia, tarjoten heille mahdollisuuden itsenäiseen elämään – omaan asuntoon ja toimeentuloon.
Aina Finlaysonia ei katsottu suopeasti. Tehtaan lisäksi Finlayson johti orpokotia, jonka hän oli perustanut. Siellä lapsia kasvatettiin työnteon kunnioittamiseen ja ahkeraan Raamatun lukemiseen kveekarihengessä. Tämä harmitti tamperelaisia pappeja. Heitä häiritsi, ettei kveekareilla ollut pappeja lainkaan ja se, ettei käytäntöihinsä kuulunut kirkossa käynti. Finlaysonin orpokodin lapsia herjattiin pakanoiksi ja ajettiin välillä pois luterilaisilta ehtoollisilta. Toisaalta Finlaysonia itseään pidettiin ahneena ja pihinä, mahdollisesti masentuneisuuteen taipuvana.
Yhtäkaikki Finlaysonin tehtaastaa kasvoi Petersonin mukaan Venäjän etevin puuvillatehdas, josta oli aineellistakin hyötyä Suomelle.
Heillä oli Pietarissa jonkinlainen kristillinen liiketoiminnan yhteisö.
James Finlayson möi tehtaansa Pietarissa vaikuttaneille Carl Samuel Nottbeckille, Georg Adolf Rauchille ja William Wheelerille. Kaikki heistä uskoivat yhtä lujaa bisneksen tekoon kuin Jumalaan. Heillä oli Pietarissa jonkinlainen kristillinen liiketoiminnan yhteisö. He perustivat yhtiön nimeltä Finlayson & Co.
Esimerkiksi Nottbeckin kotona kokoontui gossnerlaisia. Gossnerlaiset korostivat jatkuvaa rukouksen merkitystä ja Jumalan pitämistä mielessä koko ajan.
Ferdinand Uhden omaksuma jungstillingläisyys taas edusti hieman perinteistä poikkeavaa näkemystä. He olettivat keisari Pietari I:n olleen uusi Kristus. Uhde päätyi johtaman uutta Finlaysonia ja samalla levittämään Raamattuja. Hänellä oli pidetty mies ja läheiset välit Suomen herännäisten ja rukoilevaisten johtajaan Henrik Renqvistiin.
Valoa myös sähköisessä muodossa
Uusien omistajien myötä Finlayson & Co lähti vahvaan kasvuun. He aloittivat puuvillan teollisen kutomisen ja tukivat yhteisöä luomalla oman sairaalan, poliisilaitoksen, palokunnan, apteekin, päiväkodin, koulun sekä vanhainkodin. Finlayson & Co loi myös oman sosiaaliturvajärjestelmän aikana, jolloin sellaisesta ei oltu kuultukaan, kuin myös oman rahan vuonna 1855 vaihtorahan hävittyä Krimin sodan seurauksena.
Lopulta Carl-Samuelin Nottbeckin poika Wilhelm päätyi Tampereelle Finlayson & Co johtoon 1860-luvulla. Tuolla kaudella alueelle rakennettiin kirkko ja työpäivät alkoivat jumalanpalveluksella aina 1970-luvulle asti.
Vaikka konservatiiviset arvot olivat Finlaysonin taustalla, ei innovoinnissa säästelty. 1882 sytytettiin Finlaysonin kutomosalissa Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo. Osa työntekijöistä vastusti sitä peläten sen olevan ”paholaisen keksintö”.
Finlaysonin kultakausi tarvitsi vientiä, tuontia, kotimaista kulutusta – ja ulkomaista työvoimaa. Suurimmillaan tehtaalla oli noin 3300 työntekijää 1900-luvun alussa ja oli Pohjoismaiden suurin tehdas. Finlaysonin tehdas jatkoi kehittymistään aina 1960-luvulle asti ja sillä oli vahvin vaikutus Tampereen kehittymisestä Suomen ensimmäiseksi teollisuuskaupungiksi.
James Finlayson jatkoi pari vuotta Finlaysonilla neuvonantajana ennen kuin muutti vaimoineen takaisin Skotlantiin. Joukko työläisiä perheitä kokoontui hyvästelemään johtajapariskuntaa.
Tampereen Sanomat kirjoitti numerossaan 76 vuonna 1881 James Finlaysonista: ”Moni muistaa yhä tuon originellin, kookkaan ja hiljaisen herran leveälierisessä hatussaan… Melkein koko tehtaanhenkilökunta muodosti silloin yhden ainoan perheen ja siinä sanotaan rouva Finlaysonin olleen hellänä äitinä ja emäntänä. Hän koulutti lapset, samoin kuin elätti heidät, ja lämmin kristillisyys, joka näitä puolisoita elähdytti, vaikutti koko elämän ajaksi moneen niistä, jotka olivat käyneet tämän omituisen koulun.”
Teksti: Jukka Sipilä
Lähteet: ”Mies, jonka nimi jäi” (Markus Määttänen, Aamulehti 18.9.2019 & 5.1.2020), Finlayson.fi (lainattu 5/2024) ja Tampere.fi (lainattu 5/2024).
Yläkuvassa Pehr Adolf Kruskopf kivipiirros Tampereesta vuodelta 1836. Tuolloin James Finlayson myi tehtaansa kolmelle Pietarissa asuvalle liikemiehelle. Kuvakulma on Ratinan suunnalta. Keskellä kohoaa nykyisin Vanhaksi kirkoksi kutsuttu 1825 valmistunut Keskustorin puukirkko.